Siirry sisältöön

JOE VINTAGE TULEE JA HURMAA JÄLLEEN! 

Tapahtumapäivä on lauantai 8. kesäkuuta klo 10-16Tapahtuma on kaikille avoin ja pääsymaksuton

Kahtena kesänä ihastuttanut kesätapahtuma Joe Vintage tulee jälleen. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Joensuun tori ja Taidemuseo Onnin piha-alue.

Nimensä mukaisesti Joe Vintage johdattaa menneiden vuosikymmenten tunnelmiin. Vintagekuja halkoo torialueen esiintymislavalta kohti Torikatua; mukana on useita aitojen vintagevaatteiden ja -asusteiden myyjiä sekä retro- ja antiikkitavaraa. Lisäksi mukana on mm. useita käsintehtyjen korujen ja hiuskorujen myyjiä sekä monenlaisia herkkuja.

  • Upea juttu, että tätä kaikkea saamme taas tuoda esille. Vanhat esineet ja hyvin tehdyt, laadukkaat vintagevaatteet ovat tärkeä asia monelle, aina ei tarvitse hankkia uutta. Tämä on paitsi ihastuttavaa myös vastuullista kuluttamista, sanoo tapahtuman tuottaja Sarah Laukkanen.

Torilavalla yleisöä viihdyttää Suomen tunnetuin ja maailmallakin arvostettu Elvis-musiikin tulkki Aron. Joensuulainen Tanssiseura PoKaTa esiintyy ja tutustuttaa toriväen fuskun, jiven, buggin ja foksin tanssikuvioihin.

MISTER JOE VINTAGE JA LADY JOELLA VINTAGE

Päivän kuluessa torilavalla käydään myös tapahtuman mallikisan finaali eli Joensuu saa ensimmäisen Mister Joe Vintagen sekä Lady Joella Vintagen. Miesten sarjassa finalisteja on neljä ja naisten sarjassa viisi.

Kilpailun finaalissa voittajat valitsee tuomaristo, jossa ovat mukana Janne Ahjopalo (MTV Uutiset Live), Sini Hulkkonen (Sulokas, Joensuun Yrittäjien toiminnanjohtaja), Jennamiia Jokela (yrittäjä, Underground Joensuu) sekä Henna Karhapää (Joensuun Setlementin toiminnanjohtaja). Tämän lisäksi tapahtuman yleisö saa äänestää päivän kuluessa oman suosikkinsa molemmissa sarjoissa.

KESKUSTA PULLOLLAAN HIENOJA AUTOJA JA UPEITA ASUJA

Hot Rodders Polvijärvi ry tuo torille upeiden vanhojen autojen näyttelyn. Autot sijoittuvat pääasiassa torilavan läheisyyteen ja kävelykadulle. Kaikille avoin harrasteautojen parkki toteutetaan tänä vuonna Taidemuseo Onnin piha-alueella.

  • Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, nähdään Joensuun keskustassa taas paitsi hienoja autoja, myös upeita asuja ja tyylejä. Nyt saa pukeutua, oikein huolella! Olisipa ihanaa, jos myös kaikki keskusta-alueen kauppaliikkeet lähtisivät tähän mukaan ja innostuisivat tästä vintage-pukukoodista, kannustaa Sarah Laukkanen.

Nyt kolmatta kertaa järjestettävä koko perheen Joe Vintage on nopeasti ottanut paikkansa Joensuun kesätapahtumien joukossa. Viime kesänä tapahtumaan tultiin eri puolilta Suomea, kuuleman mukaan ihan varta vasten jopa yli neljän tunnin matkan takaa.

  • Ihan mahtavaa saada toteuttaa Joe Vintage tapahtuma Joensuun torille ja kävelykeskustan alueelle. Tapahtuma tarjoaa nähtävää ja koettavaa koko perheelle, toteaa Joensuun  Virran toiminnanjohtaja Minna Valonen.

Tapahtuman juontajana toimii aiemmilta vuosilta tuttu Nelli Hyttinen (MTV). Tapahtumapäivän avaussanat lausuu Joensuun Yrittäjien puheenjohtaja Katja Kareinen klo 10.15.

Lady Joella Vintage -kisassa finaalissa ovat

  1. Ulla Mustonen (Savonlinna)
  2. Jenna Rissanen (Pieksämäki)
  3. Mirva Ahonen (Nilsiä)
  4. Minna Lehtola (Laihia) ja
  5. Piia Hirvonen (Joensuu)

Miesten sarjassa Mister Joe Vintage -kisassa finaalissa ovat

  1. Petja Haimila (Joensuu)
  2. Hasan Hussein (Joensuu)
  3. Tommi Koistinen (Outokumpu)
  4. Sami Nousiainen (Joensuu)

Lisätietoja: 
Tuottaja Sarah Laukkanen p. 050 570 9052
Joensuun Virta oy Minna Valonen p. 041 3118131