Siirry sisältöön

Joen Yö on taiteilijoiden, yhdistysten ja järjestöjen yhteinen esiintymisareena

Perjantaina 16.8. järjestettävä Joen Yö -tapahtuma tuo jälleen kaupunkiin monipuolista ohjelmaa, joka syntyy yhteistyössä satojen taiteilijoiden, esiintyjien, yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Tänä vuonna pelkästään Järjestöbulevardille osallistuu ennätykselliset 50 järjestöä ja yhdistystä, jotka esittelevät toimintaansa kävelykadulla. ”Yhteisöllisyys ja osallisuus ovat Joen Yön kantavia teemoja ja uskon, että juuri siksi Joen Yö on juurruttanut paikkansa eri toimijoiden vuosikalentereissa,” kertoo Joen Yön tuottaja ja Joensuun Virta Oy toiminnanjohtaja Minna Valonen.

Koko kaupunki mukana

Joen Yö levittäytyy tänäkin vuonna laajasti kaupungissa, kun eri toimijat järjestävät omaa Joen Yö -ohjelmaansa.

Parafest goes Joen Yö -tapahtumassa Taidemuseo Onnin pihassa nautitaan mm. Cepan Maailmasta, jossa mukana ovat myös Paleface & DJ Leijonamieli. Lisäksi ohjelmassa on esimerkiksi urkumusiikin superkokoonpano Salonen-Gustavson-Gröhn. Parafestin ilta huipentuu Teatteri Siperian Kulttuuripaku-esitykseen, joka yhdistää musiikkia ja teatteria kulttuurisen hyvinvoinnin puolesta.

Lapset ja perheet pääsevät mukaan Joen Yön humuun Vapaudenpuistossa, jossa on ohjelmaa klo 15–20. Sirkus Supiaisen ”Villinä sirkukseen” yhdistää ruokaa ja sirkustaidetta sekä Nauruvarpaat-musiikkitrio laulattaa lapsia. Lisäksi Monikulttuurinen teatteriyhdistys RanKids esiintyy tanssi- ja teatterinumeroillaan.

Lisäksi muun muassa Kerubissa juhlitaan Soarfestissä Gasellien ja Windows95manin voimin, Fiktio Ry tanssittaa Rantabulevardilla ja Sinkkolassa on Robin Hoodin iltaesitys. Osa oheistapahtumista ovat maksullisia.

Joensuun kaupunki tuo kulttuurikumppaninsa esille

Joen Yössä esillä ovat laajasti kaupungin kulttuurilaitosten tarjonta, mutta myös laaja joukko kaupungin kulttuuripalvelujen kumppaneita, kuten Sirkus Supiainen, Työväen Sivistysliiton Joensuun seudun opintojärjestö, Rytmihäiriköt, Joensuun Musiikkijuhlat, Vääräpyörä, Esittävän taiteen tila, Teatteri Traktori, Taito Pohjois-Karjala ja Joensuun Taiteilijaseura. Joensuun kulttuuritoimijoille on myönnetty kolmivuotinen kumppanuusavustus, joka tukee pitkäjänteistä kulttuuritoimintaa. Yhteensä 21 kumppania järjesti viime vuonna 1913 tapahtumaa, jotka keräsivät 413 170 ihmisen yleisön.

Joen Yö muuttaa liikennejärjestelyitä

Torikatu suljetaan yleiseltä liikenteeltä välillä Koskikatu – Siltakatu klo 15–22 tapahtuman ajaksi. Taksiliikenne torin taksitolpalle toimii kuitenkin normaalisti.

Joen Yön koko ohjelma on luettavissa osoitteessa www.joenyo.fi.


Joen Yö on Virran ja Joensuun kaupungin kulttuuripalveluiden rahoittama pääsymaksuton taidefestivaali. Tapahtuman tuottaa Virta.

Lisätietoja: Minna Valonen Tuottaja, Joen Yö Joensuun Virta Oy minna.valonen@joensuunvirta.fi www.joenyo.fi