Kaupunkiviirikisa on avattu
Kaupunkiviirikisa on avattu!
Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virran toteuttama kaupunkiviirien suunnittelukilpailu alkaa. Kilpailun tämän vuoden teema on ”Ylistys kaupunkikulttuurille – kaupunkiviiri Joensuun kaupungin kulttuurin unelmavuotta juhlistaen”.
Kilpailu on kaikille avoin. Viiriehdotuksen edellytetään perustuvan omaehtoiseen suunnitteluun. Viiri valmistetaan hyvänlaatuisesta lippukankaasta ja kuva painetaan silkkipainotekniikalla siten, että toinen puoli näkyy peilikuvana. Viirin tulee olla 2,5 metriä korkea ja sen yläosan leveys tulee olla 1 metri. Alaosasta viiri voi olla kapeampikin. Kilpailuehdotukset esitetään A4 kokoiselle paperille mittakaavassa 1:10. Viirissä voi olla korkeintaan kolmea väriä valkoisen lisäksi. Virta pidättää oikeuden voittajatyön tekijän kanssa kilpailutyön painokelpoiseksi tuottamiseen.
Voittaja palkitaan 500 euron palkkiolla. Lisäksi kaksi osallistujaa palkitaan 150 euron kunniamaininnalla. Palkitut ehdotukset jäävät järjestäjän omaisuudeksi kaikin käyttöoikeuksin.
Ehdotukset on varustettava nimimerkillä ja suljetulla nimikuorella, jossa on tekijän nimi ja yhteystiedot. Kilpailuehdotukset tulee toimittaa 20.3.2023 klo 16:00 mennessä osoitteeseen: Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virta, Siltakatu 10 B 25, 80100 Joensuu. Kuoreen tunnus: ”Kaupunkiviirikilpailu”. Voittanut viiri liehuu Joensuun kaupunkikeskustan valaisinpylväissä koko kesän ja syksyn aina jouluvalojen saapumiseen saakka.
Kuvassa viime vuoden voittajaviiri ”Eloa ja Iloa”, jonka on suunnitellut Pasi Immonen.