Virran mukana -juttusarja
Virran mukana -juttusarjassa juteltiin tällä kertaa Joensuun Carlsonin tavaratalonjohtajan Heidi Hattusen kanssa.
Heidi on ollut mukana yrityksen toiminnassa sen avajaisista lähtien vuodesta 2007 ja viimeiset kuusi vuotta hän on toiminut tavaratalonjohtajana. Lisäksi hän on ollut mukana Joensuun kaupunkikeskustayhdistys Virran hallituksessa jo neljän vuoden ajan, joista viimeiset kaksi vuotta hän on toiminut hallituksen puheenjohtajana.
Carlson juhlii tänä vuonna 165-vuotista taivaltaan, mikä tekee siitä yhden Suomen vanhimmista yksityisyrityksistä. Carlson on perheyritys, jonka omistavat Liisa ja Pekka Halonen. Yritys on osa suurempaa konsernia, johon kuuluu myös Veljekset Halonen. Carlsonin pääkonttori sijaitsee Kuopiossa, kun taas sisaryrityksen pääkonttorion Helsingissä.
Hattunen kokee tärkeäksi olla mukana Virran toiminnassa. Hän pitää elävää kaupunkikeskustaa tärkeänä kaupungin kehityksen ja viihtyisyyden kannalta. Torin ja keskustan alueen hän näkee kaupungin sydämenä, ja kivijalkayrityksen johtajana hänen mielestään on erityisen tärkeää osallistua aktiivisesti keskustan elävöittämiseen ja kehittämiseen.
Virta on onnistunut hyvin tavoitteessaan tehdä Joensuun keskustasta viihtyisämmän ja elävämmän paikan. Hattunen painottaa, että Virran tulee olla jatkuvasti valppaana ja mukana kaupungin muutoksessa ja kehityksessä. Virran järjestämistä tapahtumista markkinat ovat kestosuosikkeja ja tuovat kävijöitä myös kaupungin ulkopuolelta. Markkinakävijät kiertävät useasti myös keskustan liikkeissä. Vaikka kaikki tapahtumat eivät suoranaisesti näy Carlsonin asiakasvirrassa, päivätapahtumat tuovat selvästi enemmän asiakkaita liikkeeseen kuin iltatapahtumat.
Virta on myös auttanut yrityksiä verkostoitumaan ja vahvistanut yhteistyötä keskustan muiden toimijoiden kanssa. Hattunen kertoo saaneensa paljon uusia tuttavuuksia etenkin hallitustyöskentelyn kautta, ja hän toivoo, että Virta voisi edelleen tiivistää jäsenyritysten välistä yhteisöllisyyttä ja yhteistyötä. Virta on tärkeä toimija, joka on aina mukana keskustan tapahtumissa, ja Hattunen näkee sen roolin keskeisenä myös tulevaisuudessa.